Virtuaalikuvaajien matkassa osa 1: Keväinen Lappi

JJ-Net Group esittelee virtuaalikuvaajien toimintaa ja kuvauskohteita eri puolilta Suomea. Kuusiosaisen matkakertomussarjan mukana on mahdollista päästä seuraamaan kuvauksia niin Suomen talviseen Lappiin kuin Helsingin ruuhkaisille kaduille kuvauskohteiden vaihdellessa lumisista pakkasmaisemista aina teollisuusympäristöihin.


Maaliskuun puolivälissä JJ-Net Groupin virtuaalikuvaukseen keskittyneeltä osastolta lähti kaksi iloista miestä kohti uutta työkeikkaansa. Kohteet sijaitsivat Suomen Lapin valkoisissa maisemissa ja siksi työmatka koettiin mielenkiintoisena. Pohdintaa tuotti vain kysymys, kannattaakohan suksia ottaa mukaan? Virtuaalikuvaajat Jouni ja Juha pakkasivat kuvausvälineensä sekä käyttämänsä ajoneuvon sunnuntaina Juha2lähtevään yöjunaan. Maanantaiaamun määränpää oli Kolarin rautatieasema ja kuvausten aloittaminen samantien.

Kuvausmatkan tarkoituksena oli kuvata 15 eri kohteessa ja parhaimmillaan yhdessä kohteesta kuvattiin tusinan verran kuvauspisteitä. Suuri kuvauskohdemäärä laajalla alueella ja kohteiden tiukat aukioloajat antoivat kuvaajillemme lisää haastetta. Kuvaajamme pystyivät kuitenkin hyödyntämään omaa lukumääräänsä jakautumalla tarvittaessa useisiin kohteisiin samanaikaisesti. Oman osansa kuvaamiseen toi kirpakka pakkanen, mutta kuvaajat vahvistivat kuvauslaitteiden selvinneen jopa yli 20 asteen pakkasista.

Kuvaajilta kysyttäessä mikä oli mielenkiintoisin kuvauskohde, vastaa Juha välittömästi Yllästunturin lähistön kauniit maisemat. Jouni toteaa monien muidenkin kuvauskohteiden olleen mielenkiitoisia myös siksi, että kuvaajat saivat paljon huomiota paikallisilta asukkailta. Tervolassa eräs pieni tyttö totesi jopa haluavansa isona virtuaalikuvaajaksi joka ehtii myös uistelemaan, naurahtaa Jouni.

Kuvausmatka tuli päätökseen perjantaina, jolloin kuvaajat olivat ehtineet työskennellä pohjolassa viisi päivää. Työt eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaan nyt alkaa virtuaalikuvien tekninen toteutusvaihe, muistuttaa Jouni. Onneksi kuitenkin ehdimme pulahtaa avantoon ja vierailemaan savusaunassa, joten ensi viikolla alkava tekninen vaihe saa vastaansa virkistäytyneet miehet, iloitsee Juha.



Etusivullamme oleva banneri on Lapin kuvausmatkalta. Banneria klikkaamalla aukeaa kuvan kohteesta virtuaalikuva. 

Luo kirjanmerkki ja jaa